Luku 1. Meillä kaikilla on salaisuutemme...

Silmäni rävähtivät auki. Olin kuullut jotain. Tiesin sen. En osannut nukkua öitäni kovinkaan sikeästi. Syynä oli tietenkin vanhempiemme yövieraat. Olin aina varuillani öisin ja siksi heräsin aina pienimpäänkin ääneen. Jokin oli herättänyt minut. Katsoin kännykkää pöydälläni, 00:01. Katseeni vaelsi ympäri huonetta, mutta en huomannut mitään. Muu talokin oli pimeä ja hiljainen. Ei hiiskahdustakaan. Ei edes isäni kuorsausta kun hän illalla taas kerran sammui olohuoneeseen viinapullon kanssa. Aina sammunenaa hän kuorsaa koko yön. Nyt ei sitäkään kuulunut. Jokin oli vinossa. Ilma oli painostavaa ja jokin huoneeni pimeydessä sai ihokarvani pystyyn. Hengitin pinnallisesti samalla kun annoin katseeni jälleen vaeltaa huonen nurkasta toiseen. Laitoin pääni tyynyyn ja yritin sulkea silmäni, mutta ne avautuivat itsestään. En pystynyt nukahtamaan. Nyt tuntui kuin jokin olisi tuijottanut minua. Vedin terävästi henkeä ja käänsin päätäni vasemmalle ja siinä hän seisoi. Aivan vieressäni. Tiesin heti kuka hän oli. Vampyyri, tarkemmin sanottuna etsijä. Hänen merkkinsä ja kauniit tatuoinnit suorastaan loistivat huoneen pimeydessä. Ikkunasta lankesi kuunsäde hänen kasvoilleen. Silmät olivat syvän mustat, mutta niissä kiilsi hopeinen piste. Hänen silmänsä vangitsivat katseeni. Ilma oli paennut keuhkoistani ja kiljaisu, jonka olin meinannut päästää ilmoille oli juuttunut puoli väliin kurkkuani. En oikeastaan enään pelännyt, sillä tiesin, että hän ei satuttaisia minua. Etsijät eivät ikinä satuttaneet. He merkitsivät. Jokin hänessä kumminkin käski alitajuntaani pysymään kaukana häestä. Lähdin hitaasti peruuttamaan sängyn oikeaa laitaa kohti, mutta hän kumartui nopeammin minua kohti. Painoi huulensa otsalleni ja vetäytyi pois.
Näkökenttäni sumeni ja lopulta vaivuin syvään uneen.

Näin värejä. Ne pyörteilivät lämpimän ja kylmän sävyisinä ympärilläni. Aaltoilivat ja kietoivat minut lämpimään syleilyynsä, leikittelivä hiuksillani ja saivat aikaan erilaisia tunnetiloja. Koko näkökenttäni oli pelkkää värimassaa, jolle ei näkynyt alkua eikä loppua. Katsoin ympärilleni ja mietin miksi olin täällä. Tiesin, että näin unta, sillä kohtaaminen etsijän kanssa oli vielä tuoreessa muistissani, varsinkin se miten hänen pehmeät huulensa olivat vaivuttaneet minut tähän uneen. Yllättäen värit edessäni alkoivat loistaa. Näin hahmon valon keskellä. Se oli selvästi mies. Valo himmeni ja huomasin nuoren vampyyrin seisovan edesäni. Katsoin häntä päästä varpaisiin ja jokin hänen kasvoissaan kiinnitti huomioni. Katsoin tarkemmin ja.. voi helvetti... nuo silmät! Syvän mustat. Tummat kulmakarvat, sekä mustat hiukset, jotka reunustivat hieman ruskettuneita kasvoja. Lihaksikas kroppa ja kaiken kruunasi vielä safiirin värinen kuunsirppi sekä tatuointi.
”Mitä hän täällä tekee? Miksi hän ilmestyy ensin huoneeseeni, nukuttaa minut ja sitten vielä kehtaa ilmestyä uneeni?” Sinkosin ajatuksen häntä kohden ja huomasin hänen sävähtävän ja katsovan minua silmiin pistävästi. Tiesin, että hän oli saanut viestini.
-Olen täällä jumalattaremme vuoksi, hän totesi ykskantaan. Hänen äänensä oli hieman käheä. Juuri sellainen, joka sai polveni veteliksi. Kuten nytkin. Kokosin itseni kun hän käveli minua kohti käsi ojossa. Tiesin mitä hän aikoi.
-Ei. Ei onnistu. Helvetti mee pois! Kiljaisin ja yritin perääntyä. En halunnut tulla merkityksi. En missän nimessä. Törmäsin johonkin ja huomasin värimassan muodostaneen seinäksi, joka esti pääsyni taaksepäin. Etsijä käveli rauhallisesti minua kohti. Hänellä oli anteeksipyytävä hymy kasvoillaan kun hän laittoi kätensä otsalleni.
”Hitto miks hän ei voinu vaikka taas suudella mua. Siis otsalle! Paljon miellyttävämpää. Joo tiiän, että se menee niin, että käsi otsalle jne, mutta come on! Jotkut sormet otsalle ja sitten siinä merkitään.” Nurisin ajatuksissai. Etsijän suunpieli nyki ja tajusin, hänen lukeneen ajatukseni. Lehahdin tulipunaiseksi ja yritin luikerrella alaspäin, mutta hän otti kasvoistani kiinni ja painoi huulensa jälleen otsalleni. Karhea parransänki osui otsaani ja nenäni täyttyi yöisen kesäsateen tuoksusta, hän sanoi hymynkare huulillaan:
- Christel Jacínta Kristei Calcaro: Yö on valinnut sinut; sinun kuolemastasi tulee sinun syntymäsi. Yö kutsuu sinua; kuule siis Hänen suloista ääntään. Kohtalosi odottaa sinua Yön talossa.
Hän vetäytyi pois, mutta piti kasvoistani edelleen kiinni ja katsoi minua syvälle silmiin.
-Oli ilo kohdata, Chris, hän sanoi pehmeästi ja vetäytyi pois. Värisumu kietoi hänet sisäänsä ja jäin seisomaan yksin värien ympäröimäksi ennenkuin herätyskellon pirinä tunkeutui korviini ja sai minut jälleen palaamaan takaisin.
Haparoin kelloani yöpöydällä ja sammutin sen. Nousin ylös ja räpyttelin silmiäni. Pääni tuntui sumuiselta ja otsassani tuntu pistelyä.
-Eikä. Otsassa. Voi saat.., henkäisin ja ryntäsin peililleni.
Öinen uni ja kohtaaminen etsijän kanssa oli vielä mielessäni. Katsoin otsaani. Ei mitään.
Naurahdin ja rentouduin. Tietekään minua ei oltu merkitty. Mikä idioottimainen ajatus. Sehän oli vain unta. Hetkinen, jokin kasvoissani oli muuttunut. Katsoin itseäni tarkemmin ja samassa huomasin silmäni. Ne olivat safiirin siniset. Väri oli sävyttynyt ja tarkasti katsottuna saattoi erottaa muutamia hopeisia pisteitä, jotka yhdessä muodostivat hopeisen jonon, joka näytti erehtymättömästi hopeiselta kuunsirpiltä.
-Eihän tän näin pitäny mennä! Missä sirppi? Eihän ne oo silmät mistä sen merkinnän tunnistaa. Pitää olla se sirppi, tää ei oo normaali. Ei hitto, apua! Vedin kiivaasti henkeä ja yritin rauhoittua.

Sää oli sumuinen totesin katsottuani ikkunasta ulos.
-Mahtavaa, jopa sää on mua vastaan, mutisin ja kiskoin paitaa päälleni.
Kävelin portaat alakertaan ja laitoin kahvia. Otin leipää ja istuin pöydän ääreen.
Kukaan muu ei ollut vielä hereillä ja nautin rauhallisesta tunnelmasta, joka vallitsi sotkuisessa keittiössämme. Otin mukiin kahvia ja istuin takaisin. Öinen uni ja silmäni pilasivat tunnelman, joka olisi muuten hiponut täydellisyyttä. Rauhalliset aamut olivat meillä harvinaisia, enkä tosiaankaan olisi kauvannut mitään sitä pilaamaan. No elämä ei mene ikinä suunnitelmian mukaan. Vaivuin ajatuksiini ja hätkähdin kuultuani kuinka vanhempieni huoneen ovi pamahti kiinni.
Pian näinkin jo sivusilmällä isäni kettiön ovella. Hänellä oli päällään mustanharmaa jumpsuit haalari, joka kuvasti... Hetkinen jumpsuit? Haha tuskinpa. Nostin päätäni ja vedin kahvia väärään kurkkuun. Se poltti keuhkojani ja yritin saada kipua laantumaan yskimällä. Silmissäni sumeni kyynelistä, jotka kihosivat silmiini kuumuudesta ja polttelevasta tuskasta keuhkoissani.
Isäni mulkaisia minua ”Ole likka hiljaa, kun mulla on nyt huonopäivä” katseella. Katsoin häntä jäätävästi takaisin ja tajusin ettei hänellä ollutkaan päällään mitään haalaria, vaan ihan normaalit yöhousut. Mustanharmaa väri tuli pyörteestä, joka ympäröi koko hänen kehoaan. Se oli kuin savua, joka muuti muotoaan ja väriään. Se oli lähes kokonaan mustanharmaa, mutta seassa näkyi myös ripaus ruskeaa sekä kellanvihreää. Olin onneksi tajunnut laskea kahvimukin jo kädestäni pöydälle, sillä nyt se olisi varmaan tippunut lattialle. Hieroin silmiäni, mutta usva ei häipynyt.
-No mitäs tuijotat? Ala painua kouluun siitä, isäni urhati ja mulkaisi minua pahasti.
Näytin keskaria hänelle ja palasin yläkertaan.
-Hyvästi rauhallinen aamu ja tervetuloa normaali, mutisin mennessäni rappuja yläkertaan.
Sisimmässäni tiesin, että mikään ei enään ollut normaalisti.

Kaikki iski todenteolla vasten kasvojani kun astuin ulos New Yorkin kuhisevalle kadulle. Vastaani rämähti ennennäkemätön valoshow. Jokaisen vastaantulevan ympärillä oli samanlainen värisumu, joka hohti ja värisi eri värien sävyissä, että silmiäni alkoi särkemään. Sain päähäni liian paljon tietoa ihmisten mielialoista, että olisin halunnut vajota keskelle katua istumaan ja kirkumaan. Tiesin, että minut oli merkitty, sillä vain silloin saattoi nähdä ihmisten auroja. Olimme käyneet merkintää läpi joillain tunneilla ja siitä tiesin, että väripyörre oli aura.
Pakotin jalkani liikkeelle, vaikka olisin vain halunnut paeta takaisin sisälle takanani olevasta ovesta. Koko kävelymatkan kouluun sain tietää jotain jokaisesta vastaantulevasta. Aurat näyttivät niin ihmisten mielialan, kuin heidän pintapuoliset ajatuksensakkin, jotka liittyivät sen hetkiseen mielialaan. Jalat kuljettivat minua pitkin tuttuja katuja aina koulupihalle asti, jossa huomasinkin jo tutun joukon odottavan minua. En tiennyt kertoisinko heille merkinnästäni, sillä en ollut sisäistänyt sitä vielä itsekkään.
Saavuin ystävieni luokse ja sain heti Thomakselta suudelman suulleni. Se olisi muuten piristänyt todella paljon päivääni, mutta jokin hänen aurassaan herätti mielenkiintoni. Se oli vihreän keltainen ja tiesin, sen tarkoittavan petollisuutta sekä epäröintiä. Aurojen tiedot vain putkahtivat päähäni ja tiesin ne oikeiksi. Sain tietooni myös, että Thomasilla oli petos, jonka paljastumista minun seurassani hän pelkäsi. Halailun ja normaalien puheenaiheiden siivellä kurkistus muiden auroihin antoivat samat tiedot.
”Mahtavaa. Ei päivä tästä enään pahemmaksi voi mennä. Merkintä, aurat, ystävien petollisuus. Kiva” Ajattelin synkkänä ja potkaisin kiveä kenkäni kärjellä.
Sivusilmälläni näin jonkun katsovan minua parin metrin päässä. Kukaan muu ei ollut huomannut häntä ja aon sanoa hänelle pari valittua sanaa, jotka saisivat hänet kyllä katoamaan alle sekunnin murto-osassa.
Nostin katseeni ja olin jo laukaisemassa ilmoille jotain, ei niin painokelvollista, kun jo toisen kerran samanpäivän aikana meinasin tukehtua. Edessäni seisoi uneni poika. Tiesin unen jo todelliseksi.
Näin jälleen nuo ihanan tummat silmät, jotka keskittyivät intensiivisesti minuun. Mieleeni ilmestyi kuva, jonka hän epäilemättä lähetti. Kuva hänestä antamassa suudelmaa otsalleni minun toiveestani. Se sai vihan punan nousemaan kasvoilleni. En tosin ollut täysin varma oliko kyseessä pelkkää vihaa.
Nyt muutkin jo huomasivat hänet, sillä hän oli merkitsemässä minua. Jälleen.
-Mitä helv...Ala vetää, kuulin Thomasin äänen vierestäni ja samassa hän oli jo laittanut kätensä suojelevasti ympärilleni.
Etsijän ilmekkään ei rävähtänyt kun hän aloitti minulle jo niin tutun fraasin lukemisen.
-Christel Jacínta Kristei Calcaro: Yö on valinnut sinut; sinun kuolemastasi tulee sinun syntymäsi. Yö kutsuu sinua; kuule siis Hänen suloista ääntään. Kohtalosi odottaa sinua Yön talossa, hänen pehmeä ja soinnikas äänensä kuiski korvaani. Hän otti askeleen minua kohti ja tein pikakatsauksen hänen auraansa. Se välkkyi juuri sen värisenä, että tiesin viimeöisen suudelman uusiutuvan ellen estäisi sitä.
-Älä kuvittelekkaan!Käsi siihen otsalle ei muuta, sihahdin hampaideni välistä silmät leimut.
Esijä hymyili hiukan sanoessaan huvittuneena koskettaessaan otsaani kädellään: - Jos niin sanot. Valehtelet kumminkin itsellesi.
Nyt tunsin lämmintä pistelyä otsassani ja tiesin merkin ilmestyvän siihen.
-Kiva. Just näin. TÄSTÄ ei päivä enään pahemmaksi voi mennä, tokaisin ja lähdin kohti koulurakennusta oppilaiden katsoessa ja kuiskiessa perääni. Kukaan ei uskaltanut tulla suoraan vastustamaan minua, mutta heidän auransa kertoivat kaiken.
Kuulin ystävieni huudot perässäni, mutta en kääntynyt. Riuhtaisin vain koulun oven auki ja suunnistin vessaan.

Vedin hiukseni syrjään ja vedin syvään henkeä katsoessani sirppiäni.